Outoja painotuksia

avaa kulttuurikokemuksia läheltä ja toisaalta

 
 
 
 

 

 

Terveysmetsä, M. Leppänen, A Pajunen. Gummerus.2017

Sibelius säilytti tulitikkurasiassa palasen sammalta, jota nuuhkaisemalla luontoyhteys palautui mieleen ja säveltäjän luovuusjumi raukesi, kerrotaan.

DSC00633.JPG

SIINÄ VÄLISSÄ VEIN AVIOMIEHEN KOTIIN

ja tilasin illaksi pizzan, sanoo Bernarda Alban talo -esityksen matriarkka, vanha äiti, Ritva Grönberg. Eletään teatterityöläisen kahden esityksen jälkeistä normilauantaita.  Eikä Bernarda Alban taloon voi kävellä suoraan kadulta, hän jatkaa. Pitää tulla ajoissa ja hengitellä maailmaa, muistella edellisiä esityksiä.

Kuopion kaupunginteatterin takahuoneessa naurattaa yhä. Berdarda Alban talo -esityksen tähdet: Johanna Kuuva, Ritva Grönberg ja Virpi Rautsiala. 11.5.2019

Kuopion kaupunginteatterin takahuoneessa naurattaa yhä. Berdarda Alban talo -esityksen tähdet: Johanna Kuuva, Ritva Grönberg ja Virpi Rautsiala. 11.5.2019

Jos aiot vetistellä, saat mennä sängyn alle!

Oikeassa Granadassa surtiin niin että tuntui, kahdeksan vuoden verran.  Itke vasta kun olet yksin, naisen ei pidä katsella kirkossa muita miehiä kuin pappia, naiselle neula ja lanka, meitä opastetaan. Oletko pistänyt puuteria isän kuolinpäivänä? Pikkukylän kivitalossa äidin ja tyttärien elämä on loputonta kesää ja hirveää toistumista, taivaalla loistavat nyrkinkokoiset tähdet. Äitienpäiväaattona tulkitaan Kuopion kaupunginteatterissa Espanjan sisällissodassa kuolleen Federico Carcía Lorcan viimeiseksi jäänyt työ, Berdarda Alban talo, jossa äidillinen rakkaus ilmentyy selviytymisenä ja hallintaan ottamisena. 2000-luvun Kuopiossa Bernardan kelpoisuus huoltajana evättäisiin.

Liehakko ja simahuuli

Tyttäret rimpuilevat vapautuakseen pidättyväisyyden pannasta. Ohjaaja Anne Rautiainen ja koreografi Kaari Martin syöttivät sellaista vimmaa, rytmiä ja väkevää ilmaisua, että katsomossa tarvitsee asettua vain takakenoon ja ottaa vastaan, kertovat näyttelijät Johanna Kuuva ja Virpi Rautsiala. Ja niin on. Katsojien lämpötilan voi aistia, he vakuuttavat,  alettiin tulkita sitä arkea josta meille kerrottiin. Harsohelmojen mustaa kahinaa,  tuolirivien väkevää paiskontaa, vimmaisia kirkonkelloja. Orimiesten vapaus,  ihon ja kalun ikävä vetää puoleensa kuin tanssilava aikoinaan. Moraalikäsitys ja yhteisön tavat eivät ruoki myötätuntoisuutta, kaverihenkeä, ei toiseen liittymistä. Tyttäret virkkaavat ikuista seinänkokoista liinaansa. Sitä  alkaa nähdä oman elämänsä lintuhäkkikalterit,  ne petolliset kultamaalilla kauniiksi peitetyt.

Sarjasta Mielen huoneita, Pauno Pohjolainen, 2000 - 2005, Kuopion taidemuseon kokoelma

Sarjasta Mielen huoneita, Pauno Pohjolainen, 2000 - 2005, Kuopion taidemuseon kokoelma

Taidegraafikko ja taidemaalari  Lauri Ahlgrénin  secco, kuivalle kalkkilaastipinnalle tehty seinämaalaus koristaa Kuopion kaupunginteatterin ravintolaa.  Yhtäaikaisia tapahtumia sinisessä tasossa  on vuodelta 1963.

Taidegraafikko ja taidemaalari Lauri Ahlgrénin secco, kuivalle kalkkilaastipinnalle tehty seinämaalaus koristaa Kuopion kaupunginteatterin ravintolaa. Yhtäaikaisia tapahtumia sinisessä tasossa on vuodelta 1963.

Pitsiä ja andalusiaa vilahtaa siellä täällä penkkirivien välissä, lähtemisen jonoissakin.  On ollut paljon huonompiakin lauantaipäiviä, jokainen saa muutenkin olla omissa mökeissään, sanoo jo narikassa takkiaan odottava. Ehdin kotiin ja kattoon vielä uutiset.


Ei yhtä ainoaa ajatusta identiteetistä

Vaeltajanäyttelijä Jari Virman päätyi toteamukseen käveltyään lähes seitsemänsataa kilometriä Istanbulista Konyaan. Taivalluksen aikana hän äänitti tapahtumia, ajatuksia, joku perkeleen paska koira lähti seuraamaan, 20 tunnin verran. Tästä raakamateriaalista työstyi lopulta dervišširunoilija Ruminista inspiroitunut fyysinen näyttämöruno, livekuunnelma.

Minulla on ajatus yhteisestä näyttämöstä,

jossa jokaisella työryhmän jäsenellä on vaikutusta ja valtaa rakentaa kokonaistaideteosta, kertoo ohjaaja Panu Varstala. Tasa-arvoiset näyttämöelementit ovat yhteistekijyyden lähtökohtana, hän jatkaa. Sana ei ole valoa painavampi.   

Suomalaisilla on edelleen hankaluutta ja kitkaa puhua samassa keskustelussa kaupassa käynnistä ja jumaluudesta. Tavallisesti tarvitaan viinapullo väliin. Panu Varstala koreografioi ruumiin viestimään asioita, kun sanoja ei enää ole. Pyörintä lävistää suojakuoret.

Tie Konyaan -esityksen ohjaaja Panu Varstala Willensaunan takaisessa ylätilassa, 24.4.2019.  Ruska Ensemble: Jari Virman (vaeltaja ja näyttelijä), Ari-Pekka Lahti (käsikirjoitus ja konsepti), Panu Varstala ( ohjaus ja koreografi), Tiina Luoma ( äänisuunnittelu, ohjaus ja dramaturgia), Titus Torniainen (valot), Tapani Rinne (sävellys), Samuli Nordberg (liikekonsultointi), Hinriikka Lindqvist (tuottaja), Pekka Savolainen (tuottaja)  Kantaesitys 26.4.2019. Keskustelijoina mm. Ambrosius ja Tarja Halonen

Tie Konyaan -esityksen ohjaaja Panu Varstala Willensaunan takaisessa ylätilassa, 24.4.2019.

Ruska Ensemble: Jari Virman (vaeltaja ja näyttelijä), Ari-Pekka Lahti (käsikirjoitus ja konsepti), Panu Varstala ( ohjaus ja koreografi), Tiina Luoma ( äänisuunnittelu, ohjaus ja dramaturgia), Titus Torniainen (valot), Tapani Rinne (sävellys), Samuli Nordberg (liikekonsultointi), Hinriikka Lindqvist (tuottaja), Pekka Savolainen (tuottaja)

Kantaesitys 26.4.2019. Keskustelijoina mm. Ambrosius ja Tarja Halonen

Katsojat opastetaan kuulokkeiden asettelussa,

taajuuden ja äänenvoimakkuuden tarkistaa itse kukin. Lentokonefiilis ja suuntana pyhä. Jari Virmanista muotoutuu jumalan luotu, paljas ja puhtaaksi riisuttu miesihminen, jonka niukka ja hitaasti kaartuva liike lähestyy sakraalista. Yleisön syke tasaantuu ja stressitaso alenee, sen pystyisi todentamaan verenpainemittauksin ja sylkinäyttein. Esitys määrittyy pääosin luterilaisten kansanterveyttä vaalivaksi ja hyvinvointia edistäväksi teokseksi islamilaisella kierteellä. Jos niin tahdottaisiin.

Jumalalle kuuluu sekä itä että länsi

Helsingin yliopiston tutkija Mikko Viitamäki kertoo esityksen toisen osan alkuun, että derviššien liikkeellinen hartaudenharjoittaminen päättyy kyseiseen Koraanin säkeeseen. Yleensä pyhyydellä perustellaan vääriä asioita, pyhyys on paljon yksinkertaisempaa. Se heijastuu kaikesta tekemisestä, tutkija muistuttaa.

Tekojen mielekkyys, jakamisen väylä vai kotoinen olo omassa kropassa? Katsoja samaistuu buddhaa tai apinaa muistuttaviin asemointeihin. Kuulokkeista kuuluu liikutusta, huokauksia, itkua. Katsoja on saapunut Konyaan.


Tähtitanssija Tiina Myllymäki kertoo liikkeen aakkosista,

liikesanastosta, josta muodostuu tanssillisia lauseita, novelli. Jokainen klassinen teos ammentaa omasta ajastaan. Oletko kuullut tanssin evoluutiosta, hän kysyy. Klassiseen tanssiin voi myös liittää vaikutteita toisista liikelaaduista.  Tiina Myllymäki asettelee tiaraa kampaukselleen. Vajaan tunnin päästä hän on läsnäolevasti tanssiva Ruusunen, joka aistii näyttämölle kullatut kynttilälampetit, kermakakkuvadit ja näyttämön reunoja juoksevan puudelin.

Suomen Kansallisbaletin tähtitanssija Tiina Myllymäki valmistautuu Prinsessa Ruusunen -esitykseen 3.3.2019

Suomen Kansallisbaletin tähtitanssija Tiina Myllymäki valmistautuu Prinsessa Ruusunen -esitykseen 3.3.2019

Pro Dance -yhdistyksen puheenjohtaja Maija Nikkonen-Hilli känny kädessään Aleksanterinteatterin takahuoneessa.

Pro Dance -yhdistyksen puheenjohtaja Maija Nikkonen-Hilli känny kädessään Aleksanterinteatterin takahuoneessa.

Stipendejä on jaettu 260 000 euron edestä,

kertoo Pro Dance -yhdistyksen  puheenjohtaja Maija Nikkonen-Hilli, oopperalaulajan ja balettitanssijan tytär.

Hän tuntee teatterin tilat kuin omat taskunsa. Kaksivuotiaana hän istui näyttämöllä Pirkkoliisa Tikan sylissä. Oli myös näytöksiä,  joissa Maija unohti leikin rajat ja hänen punaisen mekkonsa helmat vilkkuivat sivuverhoista yleisön iloksi.

Tuoksu Albertinkadun teatteritilassa on edelleen sama kuin silloin, hän toteaa.

Pro Dance -gaala yhdistää sukupolvia vahvaksi siteeksi.

Edessäni oleva ja myöhemmin gaalassa palkittu Venla Konttinen pahoittelee, kun kurottautuu ylitseni ja ojentaa setelin (kukkaostoksista) takana istuvalle rouvalle, joka puolestaan pahoittelee kävelykepin kahvaosan kosketusta edessä olevaan minuun. Ehdottomasti ei haittaa. Millään tavoin mikään. Pelkästään riemullista, sanon. Grand Défilé -aloitusnumero yhdistää tanssijattaria, jotka ovat syntyneet seitsemällä eri vuosikymmenellä. Yksi tanssijoista on Ulrika Hallberg. Gaalan puolessa välissä hän tanssii toistamiseen, tällä kertaa MTV3:n taltioimassa Don Quijotessa, pikkuisen studion kivilattialla kavaljeerinaan Matti Tikkanen. Tallenne oli ehtinyt uinua nelikymmenvuotista untaan. Aleksanterinteatterin katossa kaksitoista siivekästä hahmoa todistavat erityisiä kohtaamisia.

Vapaasti Petipan mukaan

toistelevat Pro Dance -gaalan juontajat Minna Tervamäki ja Sami Saikkonen. Välispiikkien kautta he avaavat Ranskassa syntyneen koreografin neroutta klassisen tanssin isähahmona. Marius Petipa haki vaikutteita muiden ohjauksista, muokkasi ja rakensi niistä omaa tanssillista dramaturgiaa.  Hän intoutui teoksissaan toistamaan samaa täysilaatuista liikettä. Kuorokohtaukset saavat lähes solistisen statuksen. Kaksisataa vuotta sitten syntynyt Petipa kertoo edelleen kurilliseen kehoilmaisuun perustuvan tarinan, joka on kohotettu, arkea suurempi, jumalten tanssia, juontajakaksikko hehkuttaa.

Michal Krčmář ja Hanako Matsune, Pas de deux baletista Bajadeeri, 3.3.2019.

Michal Krčmář ja Hanako Matsune, Pas de deux baletista Bajadeeri, 3.3.2019.

DSC04400.JPG

Kello  lähenee iltaseitsemää, kun näyttämön viimeinen pas deux on aloitusasennossaan. Michal Krčmář tanssi Bajadeerin Suomen kansallisoopperassa ensimmäistä kertaa esityksessä, joka oli juontaja Minna Tervamäen jäähyväisnäytös. Nyt Michal Krčmářin parina tanssii Hanako Matsune.

Viritys jää usein päälle, niin Tiina Myllymäki sanoo esityksen jälkeisestä tilanteesta. “Olen oppinut vaan fiilistelemään. Sytyttelen kotona kynttilöitä, katselen Frendejä tai jotain leffaa, venyttelen ja juon. Nautin siitä, mitä olen tehnyt päiväkoti-ikäisestä saakka, silloin kun ensimmäiset harjoitukset alkoivat Pöyryn talolla”.


Lupaan olla hävytön vanha nainen

sanoo Anneli Saaristo 70-vuotissyntymäpäivänään Cafe Laurissa. Ei tässä vaiheessa kannata hienostella. Se taito on rakentunut vuosien saatossa: olla herkkä ja hurja oikeaan aikaan, kuljettaa yleisönsä puheen ja laulun kautta La Dolce Vitaan. En muuten tykkää käsiohjelmista, tykkään muuttaa järjestystä, sanoo Anneli Saaristo pianistilleen.

Lohja.JPG

Edesmennyt Jukka Kajava heristäneen sormea!

Arvostettu kulttuurikriitikko oli sitä mieltä, että mikkiin sidotut kädet vievät tulkinnalta tehot. Anneli kääntää kansiosta uuden käsinkirjoitetun sivun. Mulla on muuten helvetin hyvä uus meikkaaja, hän taittaa tunnelman toiseksi, appelsiinipuiksi aavikkoon, laulaa sen istuen ja mikki kädessä. Kympisti.

Kun ihmiset itkee, mä rupeen itkee myös, miks mä oon niin empaattinen. Mä oon kuin Paavo Väyrynen, joka liikuttuu omista sanoistaan. Jatkakaa vaan normaalia alkoholin juomista, opastaa Anneli Saaristo. Mä vedän tään loppuun, väli-itkun jälkeiseen päätökseen. Taiteilijan syliin heitetylle nenäliinapaketille löytyy käyttöä. Anneli Saaristolla on poikkeuksellinen kyky rakentaa kytköksiä, tihentää ilta, jakaa rikkaasta taiteilijaurastaan kokemuslauseita.

Cafe Laurissa pidetty loppuunmyyty konsertti on järjestyksessään kolmas. 15.2.2019

Cafe Laurissa pidetty loppuunmyyty konsertti on järjestyksessään kolmas. 15.2.2019

Sekin on saavutus, että täyttää 70 vuotta.

Nettikyselyssä yleisö äänesti viidentoista levyn valikoimasta juhlakiertueen ohjelmiston. Tulevia esityksiä maustavat yhteistulkinnat Fredin ja Jorma Uotisen kanssa. Kiertueen jälkeen vois lentää vaikka Nykkiin parin ystävän kanssa. Olis kiva huone, ihanaa ruokaa ja hyvännäköisiä miehiä. Yleisön pyynnöstä Anneli Saaristo laulaa toisen ylimääräisen, Alfonsina ja meri -kappaleen.

Suunta on pitänyt

Kahvilanpitäjät Timo Ranta ja Jukka Turunen tekivät muutoksen elämänsuuntaan vuonna 2009. Mediaosaaja ja restonomi päättivät perustaa oman yrityksen. Kultatapetteja, valaistut betonipalkit, kinkku- ja lohipiiraat. Joka perjantai lohjalaiseen kahvilaan kannetaan lisää terassituoleja, himmennetään valot, jotta kaikki kuusikymmentä ihmistä pääsee lähituntumaan taiteen kanssa.

https://cafelauri.fi/


PILVELLÄ EI OLE OIKEAA TAI VÄÄRÄÄ

kirjoitti kirjailija Tommi Kinnunen tanssiteatterin uusimpaan Polttopiste-produktioon. Eräänä iltana, niin kuin kaikkien tarinoiden aluissa, joimme punaviiniä. Tommi Kinnusen remontoimassa puutalossa joimme punaviiniä ja muistelimme ehdottomia loppuja, kuolemista, sanoo Lassi Sairela Polttopiste-esityksen jälkeen. Valmis esitys on järjestyksessään ensi-illan jälkeinen. Puhe ja tanssi muodostavat tasapainoisen dialogisuhteen. Emootiopohjainen ilmaisu saa nimekseen Taivaallinen johtoryhmä, Arkienkelit, Päiväkorennot tai Mysterium.

Tanssiteatteri Erin perustajajäsenet Lassi Sairela ja Eeva Soini asemoivat itsensä yleisöpenkkiin Polttopiste-esityksen jälkeen 2.2.2019.

Tanssiteatteri Erin perustajajäsenet Lassi Sairela ja Eeva Soini asemoivat itsensä yleisöpenkkiin Polttopiste-esityksen jälkeen 2.2.2019.

Turussa ei ollut minkäänlaista tanssiyleisöä

Vuosien myötä olemme kasvattaneet yleisösuhteen aikuisikään, ja pohja on nyt kymmenkertainen, jatkaa toinen perustajajäsen Eeva Soini.  Ei Turussa tanssiminen eroa Euroopassa tai maailman kolkalla tanssimisesta, vertailuvalikko on kertynyt 400  ulkomailla tanssitun esityksen kokoiseksi. Joka maassa liike on aina keskiössä. Kun ajatus sädehtii kirkkaana, se välittyy liikkeen ja kropan kautta kanssakokijalle, yleisöpenkkiin, vakuuttavat eriläiset. Olemme osa emootiokenttää, jossa katsoja huomaamattaan paljastaa sisimpänsä, tänäkin helmikuisena iltana, ajattelen.

DSC04267.JPG

Törkyinen vanha lasinpuhaltimo

muuttui teatteriksi tanssijoiden omalla työllä. Kolmenkymmenen vuoden jälkeenkin talossa siivotaan. Polttopiste-esityksessä ekoahdistuneet katsojat saavat kuitenkin helpottua, kun tanssijat eivät syyllistä, vaan puhdistavat muovipussimerta kujeellisesti imuroiden, housuja myöten.

Mustavalko 2.JPG

Jos musiikki menee ihon alle,

luihin ja ytimiin menee tanssi, vakuuttavat Lassi ja Eeva.


DSC04275.JPG

Polttopisteessä

Lassi Sairela ja Eeva Soini, koreografia

Tommi Kinnunen, kertomukset

Esa Kyllönen, valosuunnittelu ja -lavastus

Tiina Lindfors, Lassi Sairela, Eeva Soini, Laura Alho, Toni Laakkonen, Karoliina Lummikko, James McNamara, tanssijat


Freund, Pensola ja Tervamäki sykkivät adventtitaivaan kolmena tähtenä

Amerikkalainen Sylvia Plath on innoittanut kolme taiteilijaa yhteen, luottamaan toisiinsa, etsimään tähden ja joulun kaltaista. Alussa on vannehame, sen kehikko, kaartuva maailmankaikkeus, johon Pia Freund ja Minna Tervamäki litistyvät. Venyvin käsin ja äänin he kurkottelevat ulospääsyä naiseudesta, avioliitosta, väreilevästä heikkoudestakin.

DSC04229.JPG

Espoon Sellosalissa nähtävään esitykseen on lisätty Ali Kesannon video Tulppaanit-runosta. Viulisti Minna Pensola taipuu jo kyyryselkäisen Minna Tervamäen päälle ja soittaa mahdottomassa asennossaan painovoiman vastaan ja luottaa ettei tanssija liikahtaisi epäsovitusti, ettei arvokkaan soittimen sointia uhkaisi lopullisuus. Täytyy uskaltaa ja etsiä, antaa toisen ylittää reviiri, totutun ilmaisun rajat. Hengitin syvään ja kuuntelin kerskailevaa vanhaa sydäntäni, kirjoitti Plath, ja jatkaa, Valoja, hiljaista tuntematonta, puhetta: ”Kaikki hyvin?”

Tänään näytöksessä huomasin varpaan kynnet, että miten nyt tuommoiset, sanailee Pensola esityksen loputtua. Sylviaa olisi sanottu nykyään yliherkäksi, ei mielisairaaksi, pohtii Minna Tervamäki. Hän muistelee festivaalihetkeä, jossa kitarataiteilija Ismo Eskelinen saattoi hänet ja Pia Freudin yhteistyöskentelyn ääreen. Samantahtiset intuitiot, vakuuttavat molemmat.

Minna Tervamäki valmistautuu esitykseen., 12.12.2018, klo 18.30

Minna Tervamäki valmistautuu esitykseen., 12.12.2018, klo 18.30

Terveys?

Pia Freund kysyy vielä ensimmäisen puoliajan viimeistä sanaa. Tulppaanit? Terveys? Kyllä. Tänään taitelijat linkittivät sanan Bachiin. Seison jo oviaukon jälkeisessä aulamaisemassa, horisonttina tyhjentyvät naulakkorivistöt ja kuulen katsojan elinvoimasta täyttyneen aikeen, tulevaisuuden päätöksen

Kun Tervamäkin yli 40 ja tekee mitä vain!

DSC04191.JPG

From The grammar of dreams

Minna Tervamäki, tanssi & koreografia

Pia Freund, sopraano

Minna Pensola, viulu

Ali Kesanto, video

Seuraava esitys Tampereella 1.3.2019.


Kolme sisarta ja Snickers

Vastapäätäni hengittää ihminen, joka oikeasti lukee käsiohjelman, kehuu sen poikkeukselliseksi. Yleisö ei pukeudu teatteriesitykseen, edes ensi-iltaan, ei osoita tapahtuman merkityksellisyyttä sillä tavoin, enää, harmittavasti. Lämpiössä seurustelun volyymitaso kohoaa ensimmäisen äänimerkin jälkeen.

 
Kolme sisarusta väliaika.jpg

Esitys keskustelee katsojan kokemusten kanssa

Alkumetreistä alkaen rakennetaan luottamussuhdetta, johon yleisö uskaltaa antautua.

Joku meistä rohkenee tunnustaa tulleensa vanhaksi, 

joka ei muista enää mitään, osaa enää mitään.

Tätä mieltä on vierustoveri ja hänen toverinsa.

Kolmen sisaren lisäksi lavalla nähdään kolme ilmapalloa, kolme paidatonta miestä,                                                                                                          kolme käsinukkea sekä kolmenistuttava sohva.                                             

Mutta miksi lukionopettaja, Fjodor Iljitš Kulygin, ajaa pois viiksensä? Sitä en kerro.

Esitys saa vaikutteita digitaalisista peleistä, kännyviihteestä,                                loppukohtauksia rytmittää kaksiulotteinen kipittävä askellus.                       

Narikan väliajalla ei tapahdu mitään. Kullakin on oma moskovansa.

Snickers.JPG

Kansallisteatterin Kolme sisarta -esitys sisältää tuotesijoittelua.

Nimenomaiselle suklaapatukalle löytyy mielessäni selitys. Marathon.

Näyttämöllä monitori toistaa loputonta hiihtoa ja juoksua.

Elämä vertautuu maaliin pääsemättömänä tapahtumana, Moskovaan haikailuna.

Ennen kaikkea kolme sisarta on Paavo Westerberg, se on ääni- ja valomaisema, lavastus, erehtymätön näyttelijäkokoonpano. Kokonaistaideteos .


Joutsen tarjoaa kyydin espalle

Mutta siitä myöhemmin.

Mannerheiminaukiolta starttaa transformatiivinen esitys, jossa olemassaoloni todellisuuteen jäsentyy uudella tapaa. Mielipuoleksi osoittautuva linja-auto-opas kyykyttää yleisöään. Hän nostattaa penkkirivit pystyyn, vaihdattaa järjestyksen, pakottaa valitsemaan huonon dystooppisen vaihtoehdon. Linja-automonitorissa Eino Santanen ampuu runoa, joka jää lempeyttä ja myötätuntoa vaille. Tästä ei seuraa hyvää.  Me keräännymme yhteen kuin muoviset esineet valtamerissä, hän sanoo.

Yleisön tapahtumapaikka pidetään katsojilta salassa. Esiintyjinä: Annamari Keskinen, Eino Santanen, Minna Tervamäki, Eero Vesterinen, Lotta Lindroos ja Valtteri Raekallio.

Yleisön tapahtumapaikka pidetään katsojilta salassa. Esiintyjinä: Annamari Keskinen, Eino Santanen, Minna Tervamäki, Eero Vesterinen, Lotta Lindroos ja Valtteri Raekallio.

Lapsena kiinnostuin paikoista, turbiinipumppulaitoksen muistin entuudestaan

Nopealla rytmillä  tehdasmaisiin tiloihin rakentui immersiivisen esitys johon yleisö voi vajota, sanoo esityksen taiteellisesta suunnittelusta ja toteutuksesta vastaava Valtteri Raekallio. Ja niin tapahtuu.  Me kadotamme otteen tosielämään. Jännite ei katoa, vaikka arki-illan esityksen ulkopuoliset, koirantaluttaja ja kalastaja, samanaikaisesti samalla takapihalla, lauantai-illan rinnakkaisuuksien yhteiseloa. Ja taas mellakkapolisien reunustamia rappusia me kuljemme jonossa kuin teuraaksi. Viskomme bussissa jaettuja viiden sentin kolikoita poliisikilpiä päin. Voimallisen Joutsenen puolesta! Niin lähellä tanssiva lintu.

Yleisö II.JPG
Yleisö.JPG

Esityksen päätyttyä Valtteri pumppaa terästettyä glögiä. Yleisöstä tervehtien, Eino Santanen kirjaa omistuskirjan etusivulle. Hän myy joululahjakirjaa joululahjahintaan, ja kertoo esityksen kypsyneen nykyiseen muotoonsa kahden residenssijakson aikana. Minna Tervamäki suukottaa poskelle häntä, jonka on tuntenut kauan, Raekallion. Joku ottaa kuvan, joku lisää glögiä, joku ojentaa lattialle tippuneen hanskan. Se en ole minä.

Turvaton vai turvallinen olo nyt, kun uniformuja ei näy. Pihamaalla Joutsen koputtaa olkapäätäni. Tarjoaa kyydin Punavuoreen tai Espalle. Joutsenella on viisivuotias tytär. Hän kehuu suomalaista varhaiskasvatusta. Tunnetaitoja ja vuorovaikutusotetta. En ymmärrä sanoa, että minullakin siivellinen tausta. Päiväkoti Pääsky. Muistaakseni en sanonut edes omaa nimeä.


Kolme vuotta sitten

näyttelijä Anu Almagro saa soiton Suomesta, maineikas puolalainen Song of the Goat -teatteri tahdotaan Tampereen teatterikesään. Ehtii sataa kolmen syksyn sateet, kunnes näyttelijäseurue kohdataan Tapiolasalissa, Espoon kaupunginteatterin vieraana.  Suomalainen Anu matkasi Puolaan 14 vuotta sitten. Halusin opiskella kokonaisvaltaista näyttelijänilmaisua, kutsun sitä näyttelijän runoudeksi. Teatterin mindfulnessia, hän sanoo. Vahva juureva tunteen artikulointi inspiroi.

King of Lear.jpg

Rakkaustarina isän ja tyttären välillä

Kuningas, valtias ja poliittinen johtaja vie valtakuntansa tuhoon omapäisillä impulsiivisilla päätöksillään.  Täydellisen ajankohtainen varoittava esimerkki.  Anu Almagro uskoo Song of Lear -esityksen kuolemattomaan tragediaan, sen tunteisiin vetoavaan polyfoniaan. Lokakuun lopussa Espoon Tapiolasalissa ollaan inhimillisen, kirkollisen, jopa arkaaisen vuoropuhelun ympäröimänä. 12-henkinen  wrocławilainen teatteriseurue elää jokaisen esityshetken toistamiseen, vaikka ensi-ilta koettiin jo kuusi vuotta sitten Edinburgissa. Nytkin näyttämöllä itketään, eikä se ole ollenkaan noloa.

Hanasta suodattamatonta vettä

Kansainvälistä työryhmää lämmittää suomalaisten ystävällisyys ja huomaavaisuus. Viimeisen esityksen jälkeen näyttelijät päätyvät Kuusijärven savusaunaan ja uimaan. Hengitellään raikasta ilmaa ja juodaan vesijohtovettä. Nyt sleesialaisessa Wrocławin kaupungissa harjoitellaan jo Antigonea. Esitys saa ensi-iltansa 22. päivä marraskuuta. Silloin koetaan todellinen kreikkalaistragedian naissankaritarina!

Afrikkalaisen kielisoittimen koran ääniä kuullaan King of Lear -esityksessä Tapiolasalissa 26.-27.10.2018

Afrikkalaisen kielisoittimen koran ääniä kuullaan King of Lear -esityksessä Tapiolasalissa 26.-27.10.2018

Koran vieruskumppanina soi perinteisempi harmoni.

Koran vieruskumppanina soi perinteisempi harmoni.


Mistä olet kotoisin? En tiedä, vastaa mies.

Vauvanyyttinä  jätettiin lumihankeen… sotilas poimi ja kantoi lastenkotiin...iäkkäät kasvattivanhemmat ottivat huomaansa. Sen verran hän tietää ja muistaa lapsuudestaan. Sellaisia ihmisiä elää yhä keskuudessamme. Yksi heistä Pässi-esityksen väliaikapöydässä, kylkituntumassa.                       

Sirkku Peltolan 30. näytelmä on tarkkaa ja osuvaa näyttämökirjallisuutta. Pässi-esityksen päätähtenä säteilee Tuire Salenius. Eino Salmelaisen näyttämö, Tampere, 12.10.2018.

Sirkku Peltolan 30. näytelmä on tarkkaa ja osuvaa näyttämökirjallisuutta. Pässi-esityksen päätähtenä säteilee Tuire Salenius. Eino Salmelaisen näyttämö, Tampere, 12.10.2018.

Sirkku Peltola kirjoittaa Tampereelle huonokuntoisen talon,

jossa katto on reikiä ja ikkunat kehyksiä, betoniseinä vihertää, hän kirjoittaa Hellä Puskan pelaamaan kännypeliä, rakastamaan Pässiään, kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneen Damirin lampolaan,  Anita Ailiolle kodin ja portaat missä synnyttää. Katsomossa aistii lähes joulun, köyhät ja kodittomat, Pyhän Äidin turvan.

Vastapestyt ruokalaput eivät kuivu kosteassa talossa, rapistuva näyttämökuva vertautuu aikaamme. Jostain aina falskaa. Sirkku Peltola kirjoittaa yhdeksänvuotiaan Tinja Kasevan, joka haluais poistaa yksinäisyyden ja muovikassit.  Ilmaston takii oon huono luistelee, hän pohtii rappusilla ja odottaa isäänsä. Absurdimaailmassa sosiaalityöntekijä Miitta Ritarinkannuksen järjestämä vanhemman ja lapsen yhteinen aika ei toteudu. Jostain aina falskaa.

Esitys puolustaa yhteistä huolenpitoa ja inhimillisyyttä. Kainuunharmaa Pässi on kirjattu kantakirjarekisteriin, mutta Bagdadin Filharmonian sellisti Damir Salmania ei. Paperiton irakilainen sytyttää tupakan, katselee pimentyvää iltaa ja tähtiä. Kukin meistä kantaa sisällään äänetöntä mykkää avaruutta, hän toteaa.

Tartto kuvismaikka.JPG

Ajaton ja rajaton mahdollisuus

Tampereen Laikun Galleriassa on Tarton Pallas-taidekorkeakoulun opettajien Abstraktio-näyttely. Se on ensimmäinen Pallas-taidekorkeakoulun opettajien näyttely tällä vuosituhannella.

Näyttely auki 4. – 27.10.2018.

Tartto kuvismaikka 2.JPG

EERO IJAVOINEN

Hall Kivi,  öli vineeril, 2018

Pöld, öli vineeril, 2018


Periksiantamatonta teatteritaidetta   Lahden kaupunginteatterin loistavat tähdet: Ohjaaja Jarno Kuosa sekä näyttelijät Sanna Hyvärinen, Liisa Vuori, Mikko Pörhölä ja Teemu Palosaari. Ensi-ilta 3.10.2018, Lahden kaupunginteatteri

Periksiantamatonta teatteritaidetta

Lahden kaupunginteatterin loistavat tähdet: Ohjaaja Jarno Kuosa sekä näyttelijät Sanna Hyvärinen, Liisa Vuori, Mikko Pörhölä ja Teemu Palosaari. Ensi-ilta 3.10.2018, Lahden kaupunginteatteri

tuntuu niin oudolta

toteavat Johanna ja Olof poikalapsensa muistotilaisuuden jälkeen tyhjässä kodissaan. Voitonvarmuus on poissa, kohtalon riisumina he tietävät vain sen että verhot on vedettävä valon eteen. Miten sinä voit. Niin. Sinun ei tarvitse sanoa mitään, kirjoittaa ruotsalainen Lars Norén. Lyyriset minimalistiset lauseet leijuvat hapekkaina, ne toistuvat puuskittain saavuttaen syvempiä merkityksiä. 

Elämän tyrmäämät, heitteille jätetyt keski-ikäiset menettävät otteensa ja kouristuvat sohvaan. On kauheaa kuulla lasten laulavan. Ehkä viisi minuuttia olisi riittänyt, toteaa Olof. Myöhemmin syödään lammasta suruun. Vaikka pääparin tulevaisuus on ristiinnaulittu ensimmäisten kohtauksien aikana, tarjotaan katsojalle huojentavaa ajankulua, vieriviä vuosia. Joku jo remontoi asuntoaan Ranskassa.

Hiljaista musiikkia soi ja väreilee koko esityksen ajan.

Päälle päätteeksi tasaamme hengitystä teatterin lämpiössä. Vihreä kokolattiamaton peittämä syvennys, yllemme kaartuvat portaikkolehvästöt, on Kukkapuron kalustama laakso. Tuntuu merkittävältä isolta päätökseltä astua pääovesta ulos,  Lahden keskustaan.

TUORETTA MAALIA LAHDESSA 6.9 – 2.12.2018. Lahden taidemuseon pikkuruinen tila osoittautuu keitaaksi. Omaäänisyyttä, vahvaa materiantuntua, iloa. Esillä mm.

Eeva Peura My Lighthearted Friend 2016, Markku Laakso Kaksoset vesiputouksella 2017, Simo Mantere Kalliossa kesällä 2018, Eeva-Kaisa Takala Kiitos 2016, Heli Huotala The Last 2018, Sami Korkiakoski Signature 2018, Arto Väisänen Uusperhe 2017 ja Heli Kurunsaari Yhtenä iltana 2016. (Klikkaa kuvasarjaa)


Coco Chanel halusi jo neljävuotiaana rikkaaksi.

Coco-nukke kurkistaa taustakangasinstallaatiosta. Metallinen kumiseva ääni on vaientunut, savu tuoksuu pitkään. Hyvin pian selviää, että nukella on oma tahto. Se polttaa tupakkaa ja päättää itse millainen nainen siitä kehittyy. Kuka haluaa elää instituutiossa, se kysyy katsojalta. Muutamat meistä nyökkäävät epävarmoina.

Esityksen jälkeen Marjolein Vogel, Coco Chanel, Ilija Surla ja Céline Mathieu asettautuvat kuvattavaksi. Espoon Louhisali, 29.8.2018 klo 14.

Esityksen jälkeen Marjolein Vogel, Coco Chanel, Ilija Surla ja Céline Mathieu asettautuvat kuvattavaksi. Espoon Louhisali, 29.8.2018 klo 14.

hän hullantui vaatteista ja miehistä

Yksi heistä oli runoilija ja kuvataiteilija Jean Cocteau. Jean ja Gabrielle inspiroituivat toisistaan, kertoo tanssija Ilija Surla takahuoneessa ja haukkaa palan omenasta. Esityksen jälkeinen hiki pisaroi hänen otsallaan yhä. Hän rakasti myös hevosia. Laukka, käynti, ravi kehystävät esityksen rytmiä, avaa Surla teoksen liikekieltä.

Kun Coco on laulanut pienen kabareelaulunsa, kun ensimmäinen hattukauppa on perustettu Pariisi-asunnon alimpaan kerroksen, kun puhelin pirisi ja syttyivät valot, tanssija Marjolein Vogels kävelee catwalkia henkeäsalpaavan kauniisti.  Hän on uuden naisen prototyyppi. Röyhkeä ja itsenäinen.

Céline Mathieu poseeraa esityken puolivälissä.

Céline Mathieu poseeraa esityken puolivälissä.

SUNNUNTAI TAPPAA MINUT

Ulrike Quade ja Jo Strømgren ovat yhteisohjanneet muotokuvan Coco Chanelin elämästä.  Esitys sai ensi-iltansa Amsterdamissa puolitoistavuotta sitten. Tarina muotialan uranuurtajasta, Coco Chanelista, levittäytyy ei vain tuoksun, vaan maagisen taiteita yhdistävän produktion muodossa.

Coco Chanel kääriytyy vihreänvihreään peittoon, pyhäpäivän toimettomuus merkitsee ikävää ja tylsyyttä. Tanssia ja nukketeatteria yhdistävä esitys päättyy Espoon Luohisalin pimeyteen. On 10.1.1971. Ritz-hotellin huoneeseen Cabrielle Chanel jää 87-vuotiaana.

Vaikka esitys ei ole biografia tai dokumentti, niin kuitenkin ja silti, mahdollista lienee maailmaa kiertävät madmoisellen itsepuhutut totuudet, motot:

En pitänyt elämästäni, loin itselleni uuden.

Todellisuus on ankea, se mitä luot, on kiinnostavaa.

Kauneus alkaa siitä, kun päätät olla oma itsesi.


 

Läpisävelletyn teoksen läpimeno

on jämäkkää ja koossa pysyvää, työryhmä löytää silti alati täsmennettäviä kohtia, kaikuja ja niiden osia. Taannoin Kölnin Filharmonian kotisalissa taiteellinen johtaja Annette Wolde ehdotti ideaa sävellyksestä, joka yhdistäisi kirkkourut ja harmonikan. Aloin äänittää satojen urkupillien ääntä, kertyi 24 saundipankkia, sampleja. Teoksen myötä harmonikka muuntui elektroniseksi urkuharmonikaksi, kertoo Kimmo Pohjonen.

 
Harjoitukset Mikael Agricolan kirkossa keskiviikkona 22.8.2018

Harjoitukset Mikael Agricolan kirkossa keskiviikkona 22.8.2018

Yksittäisiä pitkiä säveliä

uhmaa ja huminaa, tärinää niin että kirkonpenkissä tuntuu, virsikirjalautaan kiinnitetty Eira Mäki -laatta. Mikael Agricolan kirkossa soi Hesan ensimmäinen ja loppuunmyyty Ultra Organ. Dialogia käydään alttarin ja urkuparven kesken. Kirkkokäytävän puolimatkassa äänisuunnittelija Tuomas Norvio niputtaa vuoropuhelua yhteen. Sittenkin kolmen synteesi tai neljän, valoteos on kulkenut matkassa alusta asti. Ja taakse päin saa vilkuilla vaikka kirkossa ollaan, opastaa Pohjonen.

Hiljaiset seesteiset osat kasvavat mittaansa, kansanmusiikillisia romanttisia maisemakuvia, tarinallisia elementtejä, episodeja elämästä. Kimmo Pohjonen ei kaihda käyttää painokasta puhelaulantaa. Minua puhutellaan. Saarnahetken vuoro.

Savu hälventyy sakraalitilasta ja urkuparvi kadottaa punaisen värinsä, harmonikkataiteilijan ajatus kantaa jo rajan taakse Pietariin. Siellä esiintyy kahden tyttären ja isän kokoonpano, Kimmo Pohjonen & Skin, sen jälkeen Etelä-Korea yhdessä Tero Saarisen kanssa.

Ultra Organ, 22.8.2018 klo 21, Mikael Agricolan kirkko

Kimmo Pohjonen, urkuharmonikka, laulu
Mikko Helenius, urut, laulu
Tuomas Norvio, äänisuunnittelu ja live-elektroniikka
Otso Vartiainen, visuaalinen suunnittelu, valot

DSC03865.JPG

Helsingin juhlaviikot ui syvässä ilossa

Historia tiivistyy Eläintarhanlahden kupeessa, muutamat heistä osallistuivat Nelson Mandelan virkaanastujaisiin vuonna 1993. Yleisölle tarjotaan tarinoita kodittomista, nuorten tyttöjen raskauksista, vaikeuksista ja sitkeydestä.  Long way to Freedom, he laulavat. Meihin kylvetään tasa-arvon kaunis siemen, se joka ei katso väriä tai kieltä. Yebo yebo, vastaamme zuluksi.

DSC03870.JPG

Vilkkuvat punaiset sukat,

laulavat jalat, Huvila-teltan lavalla kahdeksantoista miessäärtä nousee korkeuksiin can-can -tanssin lailla. Eteläafrikkalainen kokoonpano Ladysmith Black Mambazon perussyke on lempeä ja voimallinen, siinä kuuluu kaivosmiesten kaiut. 

Laminoin ison nipun julisteita, muistuttaa iloinen eläkkeellä oleva Helsingin juhlaviikkojen vapaaehtoistyöntekijä. Mutta hauskinta on kakkosluokkalaisille järjestettävä taideretki, pohdittiin värin ja tunteiden välisyyttä. Tarvittaessa etsin listoista koulun ja yhteysopettajan nimen, jos joku tuhansista lapsista uhkaa eksyä, hän täsmentää, vapaaehtoinen vuodesta 68 lähtien, kun juhlaviikot saivat alkunsa.


Hän osti lipun jokaiseen 73 konserttiin

ja etsii parastaikaa paikkaa kirkon varjoisalta kiviportaalta. On alkamassa Kuhmon Kamarimusiikki -festivaalin tapahtuma numero 54.  Tänä kesänä puhutaan viulistien hengittämisestä, hän sanoo.  Se vaikuttaa sointiin, muutamat soittajat puuskuttavat näyttävästi, yleisö ei saata olla huomaamatta sitä. Illan päättävät konsertit ovat vaikeita, hän jatkaa. Lähdenkö vai enkö, mietin silloin. Joka kerta hän on lähtenyt. Kuulijat etsiytyvät riveihinsä, peukalo asettuu leuan alle ja etusormi huulten ylitse että sormenpää koskettaisi nenää, vierustoveri saa lempeän katseen, varoivaisen kulauksen vesipullosta ottaa toinen.  Saa soittaa. Todellisuus, joka kerrottiin kymmeniä ja satoja vuosi sitten.

 

Sellisti Julian Arp harjoittelee tyhjentyneessä kirkkotilassa jo seuraavaa konserttia.

Sellisti Julian Arp harjoittelee tyhjentyneessä kirkkotilassa jo seuraavaa konserttia.

Levyn nimi on Hommage á Ysaȳe.

Lapsi ojentaa äidilleen tämän, johon tallentunut veljen mestarillinen soitto. Israelissa Klara Malovan luona vuosi sitten, äiti ja hänen poikansa kuuntelevat sävellystä, joka on saanut nimekseen Sonaatti nro 2 a-molli op. 27/2 ”Obsession” (1924). Pian yhteiseen hetkeen liittyy äidin aavistamatta maailmaa kiertävä viulisti, oma poika Sergey Malov, joka soittaa levyllä ja Klara Malovin edessä samanaikaisesti. Viulistin äiti tulee yllätetyksi, täydellisesti.

Vuosi tapahtuman jälkeen äitiä ei enää ole ja Kuhmon Kontion koulun iltapäiväkonsertissa rekonstruoidaan tapahtunut edesmenneen muistolle. Viulisti aloittaa soittonsa Kontion koulun jumppasalin katveessa, takana, sittemmin hitain kaihoisin askelin astelee käytävää pitkin tyhjälle lavalle, jonne päättää osuuden ensimmäisen teoksen. Sen jälkeen kuulemme belgialaisen Eugène Ysaȳen sävellyksen kokonaisuudessaan: Päähänpisto, Alakuloisuus, Varjojen tanssi, Raivottaret.

Kuhmoteos.JPG

Aton (1995)

OP Taidesäätiö järjestää ainutkertaisen taidevierailun Musiikin ytimessä -tapahtumaan. Tuomo Saalin Aton-teos (1995) on esillä vain tunnin ajan. 

Saali liittää kesäisen kukkakedon yhteen historian ajanjaksoon, Faaraoiden Egyptin uuden valtakunnan aurinkojumala Aton-Ran hallintokauteen. Maalauksessa hahmo kannattelee auringon kehrää käsissään ja teoksen sommitelma noudattaa muinaisegyptiläiselle kuvakielelle tyypillistä perspektiivitöntä, kaksiulotteista maalaustapaa.

DSC03851 (2).JPG

Iiriläinen

Samassa yhteydessä esittäytyvät festivaalinen arvokkaimmat vieraat, Antonio Stradivari Iiriläinen sekä Giovanni Grancino. Kasmir Uusitupa kertoo Iiriläisen vaikeasta luonteesta, joka opettaa soittajaansa tämän tästä. Klaus Mäkelä soittaa  vuoden 1698 selloa jo toista vuotta. 

 

On vielä toinen Israeliin liittyvä tarina. Royal College of Musicin professori Daniel Rowland kertoo säveltäjä Osvaldo Golijovista (1960 -). Osavaldo sattui Israelin matkallaan näkemään traagisen bussiräjähdyksen. Kaksi viikkoa myöhemmin Bostonissa säveltäjä ihaili kosmisen tähtitaivaan kauneutta. Vastakkaiset kokemukset päätyivät myöhemmin  Tenebrae II -sävellykseen, jota parhaillaan tulkitsevat  Florin Szigeti,  Vladimir Mendelssohn,  Julian Arp ja Daniel Rowland, joka silloin tällöin soittaa kun nuotti sitä vaatii, kengät jalassa varvasseisonta-asennossa. Mestarillisesti, epäilemättä.

Kellotapuli taipuu myös lippujen myyntipisteeksi.  25.7.2018

Kellotapuli taipuu myös lippujen myyntipisteeksi.

25.7.2018

KUHMO-TALOLLA ON SYNTTÄRIT

60 kilometriä kainuulaista mäntypuuta, kertoo Kuhmo-talon johtaja Mikko Nortela Lentua-salista. Sali täytti tänä vuonna 25 vuotta ja se rakennettiin aikoinaan nimenomaan kamarimusiikin esittämiseen.  Akustisesta suunnittelusta vastasi Alpo Halme. Jälkikaiku on ihanteellinen alle 1.9 sekuntia, joka yö rakennukseen ajetaan 30 000 kuutiota raikasta ilmaa, luettelee Mikko Nortela Kuhmo-taloon liittyviä yksityiskohtia, rientää jo pihdit käsissään seuraavaan kohtaamiseen. Kuhmo on kaikin puolin valmis ensi vuoteen, jolloin Kuhmon Kamarimusiikki-festivaaliin liitetään numero 50.

 


HANGELLINEN VAPAUS

lukee Annikin runofestivaalinäyttämön taustakankaassa, korttelin lasten keppihevoslaukkaa pihamaan poikki. Ollaan yli sata vuotta vanhassa puutalokorttelissa, joka säästyi molemmista sodista, kun ympärillä olevat talot hiiltyivät mustiksi kasoiksi. Annikin runofestivaali on vaihtoehtoasumisen puolustuspuheenvuoro, yhteisöllisyyden oodi, asumismuotojen moninaisuuslauseke. Kirjailijakansanedustaja Satu Hassi tahtoisi kaavoituksen edesauttavan naapuriavun kaltaisten verkostojen rakentumista.

Nykyinen hallitus edistää mahdollisuuksia purkaa ja tuhota vanhaa rakennuskantaa, maakuntauudistus lakkauttaa aluetason ympäristöhallintaa ja -valvontaa, kansalaisaktiviisutta tarvitaan, toteaa ympäristövaliokunnassa vaikuttava Satu Hassi ja vastaanottaa Annikin supertähtipalkinnon, kunniamitalin.  #annikinrunofestivaali

Nykyinen hallitus edistää mahdollisuuksia purkaa ja tuhota vanhaa rakennuskantaa, maakuntauudistus lakkauttaa aluetason ympäristöhallintaa ja -valvontaa, kansalaisaktiviisutta tarvitaan, toteaa ympäristövaliokunnassa vaikuttava Satu Hassi ja vastaanottaa Annikin supertähtipalkinnon, kunniamitalin.

#annikinrunofestivaali

Vapauden hintana umpihankiosuus

Rehellisyyttä itseä kohtaan, unenkaltaisuuden ja irrattionaalisuuden kasvua, toivoo festivaalin taiteellinen johtaja J.K.Ihalainen. Sulkiin ja höyheniin sonnustautunut Kölö laulelee monikielisiä runojaan kuin karjankutsuhuutoja, Kittilän kivet takovat runoväleihin rytmiikkaa.  Kukin esiintyjä vuorollaan kommentoi Hellaakosken kirjoittamaa festivaalimottoa Tietä käyden tien on vanki. Vapaa on vain umpihanki.

Ilmapiiri tiivistyy hupsuttelevaksi, epämuodolliseksi olematta kuitenkaan hattaraa. Kahdessakymmenessä asunnossa asuvat asukkaat pitävät lauantaipäivän kahvilaa auki, tarjoavat kotinsa vessoja lyhentämään jonoja, pukevat ylleen vapaaehtoistyön koordinaattorin tai järjestyksen valvojan identiteetin. Sellainen, keltaisissa heijasteliiveissä kävelevä isä, on esimerkiksi Tampereen Filharmonisessa kuorossa laulava tenori Mikko Roihuvuo, joka pitää asuinpaikkaansa onnenkantamoisena, sateenkaaren päänä.

Todellin Spoken Word -taiteilija on brittiläinen Joelle Taylor, ääni ja sanat, joilla sitä ei ole. Osuvaa ja läpitunkevaa, sanoja täydentävää kehoilmaisua, aiemmin kokematonta.  #annikinrunofestivaali

Todellin Spoken Word -taiteilija on brittiläinen Joelle Taylor, ääni ja sanat, joilla sitä ei ole. Osuvaa ja läpitunkevaa, sanoja täydentävää kehoilmaisua, aiemmin kokematonta.

#annikinrunofestivaali

Verneri Pohjola käy tasavertaista dialogia brasialaisen Djami Sezostren kanssa. Runoilija pujottaa ruusuja vyölenkkeihin, syö terälehtiä, asettelee niitä sinne. Performatiivinen ote pitää yleisön heräillä, vaikka runojen kieli on portugalia tai sen tapaista. Runoilija repii kirjastaan sivukaistaleen, eleen vahvuutta voi verrata kitaran paiskomiseen.  #annikinrunofestivaali

Verneri Pohjola käy tasavertaista dialogia brasialaisen Djami Sezostren kanssa. Runoilija pujottaa ruusuja vyölenkkeihin, syö terälehtiä, asettelee niitä sinne. Performatiivinen ote pitää yleisön heräillä, vaikka runojen kieli on portugalia tai sen tapaista. Runoilija repii kirjastaan sivukaistaleen, eleen vahvuutta voi verrata kitaran paiskomiseen.

#annikinrunofestivaali

Kun kahvilan raparperipiirakkapalat melkein myyty, Lohjalta matkannut festivaalivieras intoutuu helskyttämään mittaan kirjoittamaansa runoutta.        Yli tuhat runoa ulkoa. Hämärtyneessä illassa lausuttua väitettä en epäile yhtään. 

Simo Ollilla   festivaalituottaa erityisen kulttuuritapahtuman koti-ikkunansa alle.   #annikinrunofestivaali

Simo Ollilla

festivaalituottaa erityisen kulttuuritapahtuman koti-ikkunansa alle. 

#annikinrunofestivaali

Timo Salo   livekuvittaa eestiläisen Jaan Malinin runopuhuntaa.  #annikinrunofestivaali

Timo Salo

livekuvittaa eestiläisen Jaan Malinin runopuhuntaa.

#annikinrunofestivaali

Johanna Venho   muistelee uusimmassa teoksessa meteorologi-isoisäänsä, paistettuja kampeloita, ruodoista pitkään haudutettua lientä. Sähköä säästyy, pimeänäkö kehittyy, kirjoittaa Venho.  #annikinrunofestivaali   

Johanna Venho

muistelee uusimmassa teoksessa meteorologi-isoisäänsä, paistettuja kampeloita, ruodoista pitkään haudutettua lientä. Sähköä säästyy, pimeänäkö kehittyy, kirjoittaa Venho.

#annikinrunofestivaali

 


Do not sit together

Be ready, please.  Line. Music. Everybody back! You have white mark on stage! Ovet avataan viittä minuuttia ennen näytöksen alkua. Nina Ananiashvili suhtautuu balettiin intohimoisesti, hän harjoituttaa seuruettaan jokaisen mahdollisen minuutin verran.

Harjoitukset ovat haastavat, hän sanoo. Kulttuurirakennukset ovat kaikkialla kauniita ja katsomot tilavia, mutta näyttämöt, ne tehdään  2x2-metrisiksi, ja hymyilee kauniisti kuin georgialainen nainen vain voi.

Tulilintu-harjoitukset, Logomo, Turku,  3.5.2018

Tulilintu-harjoitukset, Logomo, Turku,  3.5.2018

viisikymmenhenkinen seurue

saapui Turkuun Vapun jälkeisenä päivänä. Raatikossakin tanssineen Hannu Hyttisen sormet ja varpaat on pelissä että niin tapahtui. Taannoin hän jututti  Ninaa, silloista tähtiballerinaa, Bolshoin käytävillä. Mutta tähdellä oli tähden aikataulu ja planeetan kiertue. Kuin sadussa ruusuaita kasvoi, vuosien virta, ohitse lipuivat Savonlinna ja balettijuhlat, kunnes viime vuonna ja nyt, Georgian valtionbaletti jo toistamiseen Etelä-Suomen näyttämöillä.

Tulilintu. Alkuperäislavastus ja puvut : Alexander Golovine ja Leon Bakst.

Tulilintu. Alkuperäislavastus ja puvut : Alexander Golovine ja Leon Bakst.

Tulilintu oli Stravinskyn ja Fokinen ensimmäiseksi kansainväliseksi menestykseksi kohonnut teos. Georgian valtionbaletin esitykset Turku3.5.2018 ja Helsinki  4-6-5-2018

Tulilintu oli Stravinskyn ja Fokinen ensimmäiseksi kansainväliseksi menestykseksi kohonnut teos. Georgian valtionbaletin esitykset Turku3.5.2018 ja Helsinki  4-6-5-2018

Unohtumatonta symmetriaa, tasapainoa, muodostelmaestetiikkaa. Aloitusnumerona katsotaan Sylfidit. Sittemmin Ruusu-unelma ja Tulilintu. Georgian valtionbaletin johtaja Nina Ananiasvilillä on erityinen ja merkittävä tehtävä maailmassa. Hän vaalii kulttuuriperinnettä ja syventää katsojien tanssisuhdetta. Nimeän hänet tanssinsuojelijaksi.

Response on eri, se vaihtuu valtakunnan rajojen myötä, tanssijoille on tärkeää päästä kokemaan tuhatpäisen ja tutun kotiyleisöpauhun jälkeen jotain muuta, hän päättää yhteisen juttutuokiomme. Esimerkiksi pieniä näyttämöitä? Ehkä ensemble on Turun jälkeen entistäkin tiiviimpi. 

Alla kuvia harjoituksista ja Turun ensi-illasta.


Pilvisen päivän sävyt

ovat laskeutuneet Taidekoti Kirpilän saliin. He pyyhkivät silmälasejaan iltapäivän jäljiltä, istahtavat plyysikankaisiin tuoleihin, klaffituoleihin, sohvalle. Äiti ja isä jäivät eläkkeelle, ne siivoo kuolinsiivousta huone kerrallaan, tänään jaettiin kirjasto, kertoo maisteritutkintoa suorittava neiti kummitädilleen. Taidekoti Kirpilässä pidettävä liedkonsertti toteuttaa alkuperäissuunnitelmansa, koti- ja salonkikonserttimuotoaan. Itämainen matto on rullattu pianon taakse.

Pohjoinen Hesperiankatu 7, 6. krs  www.taidekotikirpila.fi

Pohjoinen Hesperiankatu 7, 6. krs

www.taidekotikirpila.fi

Twelve Poems of Emily Dickinson

And I and silence, some strange race. Wrecked solitary here. New Yorkin juutalainen Aaron Copland opiskeli Pariisissa ja sävelsi kaksitoista Emily Dickinsonin runoa vuosina 1949 – 1950. Runot ilmestyivät kirjailijan kuoleman jälkeen sukulaisten editoimina. Kohtalokasääninen sopraano Annika Leino laskeutuu tummiin vesiin teoksessa I felt a funeral in my brain.  

Konsertin päättävä Hindemithin Das Marienleben op. 27 luo saliin ajat pysäyttävää sunnuntaihetkeä.  Annika Leinon katse on suuntautunut kaukaisuuteen, ihmeen äärelle. Soittimesta kuuluu kuin huokaus.

Kirpilä 1.JPG
Nuori alaston mies.JPG

Queer-opastuksilla

Kirpilän taidekokoelman teoksia tarkastellaan uusista, hetero-normatiivisia perinteitä rikkovista näkökulmista. Sateenkaaren väriseen luentaan opastuksilla johdattelee FM Karoliina Arola. Seuraava queer-opastus 6.5.2018  klo 14.30. 

NUORI ALASTON MIES             

Magnus Enckell, 1920-luku

Konsertin vakuuttavina tulkitsijoina esiintyvät Annika Leino (sopraano) ja Sonja Hendunen (piano).  Taidekoti Kirpilän ja Sibelius-Akatemian rakentama liedyhteistyö päättyi 21.4.2018 klo 16, kahdeksantoista vuoden jälkeen.                                                                    Syksyllä kuullaan myös muuta musiikkia, avaa tulevaisuuden näkymiä taiteellinen johtaja Ilmo Ranta.

Konsertin vakuuttavina tulkitsijoina esiintyvät Annika Leino (sopraano) ja Sonja Hendunen (piano).

Taidekoti Kirpilän ja Sibelius-Akatemian rakentama liedyhteistyö päättyi 21.4.2018 klo 16, kahdeksantoista vuoden jälkeen.                                                                    Syksyllä kuullaan myös muuta musiikkia, avaa tulevaisuuden näkymiä taiteellinen johtaja Ilmo Ranta.


Voi Voipaala minkä teit!

Sääksmäen historiallisessa maisemassa kovia kokenut kartano kätkee sisäänsä kevään vahvaäänisimmän taidekattauksen. Yhteen hioutunut taiteilijakolmikko, Matti Happonen & Mika Heinonen & Kari Lohko, ampuu sellaista kuvataideilmaisua että!  Ala- ja yläkertaan ripustettu ja aseteltu hartautta, lyyrisyyttä, myötätuntoa, puhdasta ilmaisua, ilmaa ja eksistenssi.

Matti Happonen  AJATTELIJA, teräs, lasikuitu, betoni, risut, 2007 - 2018

Matti Happonen

AJATTELIJA, teräs, lasikuitu, betoni, risut, 2007 - 2018

 

Lahden Muotoilu- ja taideinstituutissa muotoutuneen trion työskentely väreilee yhteen, on täydellinen ensemble. Miehiä sitoo humanistis-esteettinen perintö, ihmisen paikan ja henkisen olotilan pohdinta. Koen pääsiäissaarnan kaltaista iloa. Ihmisen puolella.

Jotten henkistyisi ihan pilvenkaltaiseksi, parkkipaikalla aurinkolasein ja kävelykepillä varustettu seniori aloittaa pitkän hauskan jutustelun ja vertaa lopuksi Valkeakosken liikenneympyrän tarpeellisuutta Isä Paavin palleihin.

Kolmelta-näyttely, Taidekeskus Voipaala, 10.2 - 8.4.2018

Mika Heinonen  IDEALISTIT HIIDENKIVELLÄ, pronssi, teräs, säkkikangas, piki, 1995

Mika Heinonen

IDEALISTIT HIIDENKIVELLÄ, pronssi, teräs, säkkikangas, piki, 1995

Kari Lohko  NÄKYMÄ IKKUNASTANI, PORTTI, Sekatekniikka, 2016

Kari Lohko

NÄKYMÄ IKKUNASTANI, PORTTI, Sekatekniikka, 2016


Me raivaamme tilaa äijäenergiasta

Esiripusta. Esiripun kanssa. Suurmanaaja Alvista esittävä Leea Klemola keksii harjoituksissa miten astua näyttämölle toisen näytöksen alkupuolella. Ehkä tunnetila on iloinen, hän varmistaa ohjaajalta. Ja hypähtää loitsimaan.

TIEDOSTETTUA TOISTAMISTA  Harjoituksissa onnistunut kokemus, kohtauksen läpimeno, on purettava auki, jotta sen voisi uusia. Täytyy löytää syyt, miksi tuntui sujuvalta.  Vasta näin syntyy tarkkaa, tiedostettua ja toistettavaa näyttämötaidetta, kertoo Aurinkoteatterin taiteellinen johtaja Leea Klemola Atlantis-teoksen harjoituksissa.

TIEDOSTETTUA TOISTAMISTA

Harjoituksissa onnistunut kokemus, kohtauksen läpimeno, on purettava auki, jotta sen voisi uusia. Täytyy löytää syyt, miksi tuntui sujuvalta.  Vasta näin syntyy tarkkaa, tiedostettua ja toistettavaa näyttämötaidetta, kertoo Aurinkoteatterin taiteellinen johtaja Leea Klemola Atlantis-teoksen harjoituksissa.

KAHDESSA TUHANNESSA VUODESSA

kääpiö kasvaa metrinpituiseksi sukupuolettomaksi olennoksi auringon lämmittämästä munasta. Sielullisen elämän omaava perinnepeikko siirtää tietonsa ruumiistaan lohkeavaan pikkupeikkoon ja alkaa dementoitua sen myötä. Tätä ei ole tarpeellista tietää, kun katsoo Juha Mustanojan käsikirjoittamaa ja ohjaamaa Atlantis-teosta. Vaikka tiedosta on kyse. Sen omistamisesta, valjastamisesta hyllytavaraksi kauppaan.  Ei tämä älyllinen näytelmä ole. Emotionaalinen kokonaisteos.

Vuodesta 1989 toiminut helsinkiläinen Aurinkoteatteri, taitelijakollektiivi, harjoittaa poikkeuksellista tekemisen riemua. Ja täällä on akustiikka, riemuitsee ohjaaja Juha Mustanoja. Ei kellarissa, tehtaassa tai sakraalitilassa. Kantaesitys esitetään tilassa, joka on rakennettu näytelmien esittämistä ja katsomista varten, Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä. Neitseellinen tapaus.

DSC02773.JPG

VESIKÄÄPIÖTEORIAN MUKAAN

merenpohjassa elävän kääpiökansan viimeisten edustajien selkärangat ovat suoristuneet, rasvakerrokset paksuuntuneet ja ihokarvat  lähteneet.

DSC02747.JPG

Jussi Lehtonen näyttelee dementoituvaa perinnepeikkoa.

Atlantis-esityksen kantaesitys, Kansallisteatteri, 11.4.2018


Arundhati Roy ja Omenankukkia

Sisään astui japanilainen rouva, aloittaa Fleuriste-kahvilan omistaja Eija Limnell. Matkaaja ihastui suomalaiseen perinneleivonnaiseen niin syvästi,  että tilasi laskun lisäksi ruokakurssin Tokioon. Oli vuosi 2015, kun Japanissa leivottiin korvapuusteja.

Ja viime syksynä, Eija jatkaa, intialainen kirjailija Arundhati Roy ehti vain istahtaa, kun kutsui jo luokseen. Kirjailija osoitti kapeaa liitutaulua, siihen hennoin kirjaimin kirjoitettua lausetta In a world where you can be anything be kind. Uusin kirjani kertoo juurikin tuosta, hän sanoi, ja ojensi omaksi Hanna Tarkan suomentaman teoksen Äärimmäisen onnen ministeriö. Kirjallisuustiedettä ja kulttuurihistoriaa opiskellut Eija Limnell päätyi sattumien kautta ulkoministeriöön, diplomaatiksi. Kahvilaomistajuus on avartanut maailmankuvaa entisestään. Erityiseen komboon on tarvittu molemmat elonvaiheet.

DSC02673.JPG

Ruokakurssin tilannut japanitar opiskeli sittemmin kirjontaa Pariisissa, käsityötaitoa jolla Chanel-puvut koristellaan. Hän lähetti Eijalle työnäytteenä ja kiitokseksi Fleuriste-kyltin, joka yhä riippuu kahvilan pääikkunan edessä.

Myöhemmin luen Äärimmäisen onnen ministeriön. Sivulla 111 nauran ääneen: Silti kultasadekassiat kukkivat uhmakkaan kirkkaankeltaisina. Jokaisena porottavan kuumana kesänä kukinnot kurottautuivat ylemmäs ja kuiskivat helteenruskealle taivaalle: haista paska!

 

nyt jo laulattaa

Yksi ruusu on kasvanut laaksossaEija lauloi hurmioituneena kotimatkalla ensimmäisen tunnin jälkeen. Sitä ennen ystävä, joka jätti pitkäaikaislainaan yhden kahvilan pöydistä, houkutteli, viekoitteli, herätti uteliaisuutta, taivutteli laulutunneille. Jacques Brel, Édith Piaf, kaksi kotikonserttia. Kuka tietää, josko tänä keväänä kahvilassa Merikannon Omenankukkia?

Syön viimeisen lusikallisen ranskalaista suklaakakkua. Samalla reseptillä sitä on leivottu siitä saakka, kun kahvilan ovi avattiin, kun Eija kurkkasi pylvään takaa, kun joku tulikin sisään.

Sisustus on rakentunut Ranskasta tilatun kristallikruunun ympärille.   Kahvilassa tuoksuu itseleivottu pulla.   www.fleuriste.fi

Sisustus on rakentunut Ranskasta tilatun kristallikruunun ympärille. 

Kahvilassa tuoksuu itseleivottu pulla.

 www.fleuriste.fi

Kuvataiteilijan Markku Uiton teoksia esillä 27.3 – 21.4.                                                                                        

Kuvataiteilijan Markku Uiton teoksia esillä 27.3 – 21.4.            

                                                                          


tien nimi on aurajoki

Turkulaiset luistelevat vierasta vastaan, katsomossa tuomaristo asettelee vilttejä hartioilleen,  ja vaikka väliajalla  syötävänä vain pähkinöitä ja pullaa, tuntuu kylläiseltä, on lämmin.

Haluan tutkia miten sanat soivat. Olen esikokija ja avaan tätä kokemusta muille. Kaunis ja armoton laji, äänivärähtelyä, yhteistä värähtelyä. Vieras kieli, jonka kuulija höristää korviaan, he sanovat. Linnateatterissa hehkuu alle kolmikymppisten sytyttämä runoroihu. Veikko Sinisalon -kilpailun alkuerissä mittelöivät pitävät yleisöstään huolta. Meitä kätellään, pyydetään laittamaan silmät kiinni, yksi eturivin naisista piirtää lausujan selkään hevosen, ja toiselle ojennetaan kukka, sinisenä hehkuva kurjenmiekka. Iltapäivän päätteeksi se kääritään huolellisesti villahuiviin kuin pieni vauva. Kummityttö ei tiedäkään millaisen kukan kohteeksi päätyy, ja millaisen tarinan.

hevonen.JPG

Mikko Kauppila

 selvitti tiensä finaalikuusikkoon. 

Esityksen on ohjannut Tiina Syrjä.

Joka päivä kasvaa helvetistä tuoreita kukkia,

sanotaan ainakin kolmentoista lausujan suulla. Pakollisten runojen lisäksi kukin lausuja esittää 20 minuutin kestoisen esityksen heidän itse valitsemastaan runoudesta tai muusta tekstimateriaalista. Runotekstien juhlavuutta rikotaan muistiinpanoilla, mielipidekirjoituksilla, omilla teksteillä ja artikkelin paloilla! Runo ajaa seinää vasten. Donald Trump katsoo naisen haaroväliin. Pojan housuista vedetään esiin paksu musta tussi. #Metoo-kamppanja! Muunsukupuolisuutta! Ja Urjalan hurrrrrja yö.

Tänä vuonna Suomen lausujaliitto täyttää 80 vuotta ja Veikko Sinisalon stipendirahasto 40 vuotta. Teatterikorkeakoulusta valmistuvien ja ammattinäyttelijöiden ohella Veikko Sinisalon -kilpailun finaaliin  tahtoo tanssijoita, performanssitekijöitä, lavarunoilijoita. Lavastus rakentuu pienesti. Ei tarvita kuin pehmokissa, muoviämpäri, maitolasi ja äitiyspakkaus. Aika moni lausuu yö- tai aamuasussa. Halutaan olla epämuodollisia, elää arkea joskus häiritsevän liikaa.

Yhä liikkuu henki täällä, lainaa Lauri Viitaa Suomen Lausujain Liiton puheenjohtaja Ella Pyhältö tilaisuuden alkusanoissaan. Hän antaa meille asettumisohjeen nuorten esiintyjien turvaksi.  Antakaa heille kaikki se voima, mitä he tarvitsevat.  Voi miten helppoa se onkaan, taputamme vastaukseksi. 

Yhä liikkuu henki täällä, lainaa Lauri Viitaa Suomen Lausujain Liiton puheenjohtaja Ella Pyhältö tilaisuuden alkusanoissaan. Hän antaa meille asettumisohjeen nuorten esiintyjien turvaksi.  Antakaa heille kaikki se voima, mitä he tarvitsevat.  Voi miten helppoa se onkaan, taputamme vastaukseksi. 

Sunnuntaina 18.3 tuomaristo kertoo klo 17 aikaan, että vuonna 2018 Kajaanin loppukilpailuun tiensä ovat selvittäneet: Laura Halonen, Inkeri Hyvönen, Mikko Kauppila, Suvi Rantanen, Miiko Toivonen ja Juuso Timonen.             

Veikko Sinisalo -kilpailu nuorille lausujille, alkukilpailu 17. – 18.3.2018, Linnateatteri, Turku.

 

Tamperelainen Minea Lång esiintyi ohjelmalla  Jep, nimenomaan.   Esityksen on ohjannut Minne Mäki.

Tamperelainen Minea Lång esiintyi ohjelmalla Jep, nimenomaan.  Esityksen on ohjannut Minne Mäki.

Vain tapahtumajärjestelyt ovat nukkavierua,  baaristakaan ei leipää tarjoilla.

Silti hymyilen vielä patjapäätytölle, joka asteli näyttämölle. Seuraavan kerran hänet näkee Kajaanin Runoviikolla  8.7.2018.

 


EDESSÄNI ESKO SALMINEN SINGAHTAA PYSTYASENTOON

ja kajauttaa aurinkoa täynnä olevan bravo-huudon. Vilu poistuu itse kultakin. Kuoleman jälkeinen inkluusio on toteutunut.  Kirjailija William Shakespeare kirjoitti näytelmän, joka tähtää yhteiskuntarauhan edistämiseen, karsimaan poissulkemista ja edistämään luokkarajojen ylittämistä. Kansallisteatterin näyttämöllä asemastaan huolimatta Julia kykenee jakamaan hellyyttä rakkaudesta riutuvaa parvekkeen alaista kohtaan.  Imettäjä ja Isä Laurence tekevät huomattavan rohkeita tekoja, rakentavat olosuhteita niin, että pääparin onni täyttyisi. On myös sänky, valkoviinipullo ja tupakkaa.

DSC02609.JPG

Esitys kukkii hyviä rooleja, sanotaan väliajalla, kun kädessäni pehmytmuovinen vesimuki uhkaa menettää muotonsa. Mikä myötätuntoinen ele onkaan yhdistää teatterikorkeakoulun opiskelijat ja ammattiaan jo harjoittavat esittämään yhteistä tulkintaa klassikkonäytelmästä. Musiikki, puvustuskin tukevat aikojen yhteen liittämistä, oksastamista, jonka tuloksena hedelmät ovat toisenlaisia. Tutkimuksissa sanotaan, että ylemmässä sosiaaliluokassa olevilla on vaikeuksia kohdentaa myötätuntoa alemmassa sosiaaliluokassa olevia kohtaan. Tutkimuksissa sanotaan, että myötätuntouupumus vaivaa. Keitä ovat he, jotka ohitan, mietin ensi-iltayössä. 

Julia & Romeo, ensi-ilta, Kansallisteatteri 7.3.2018


DSC02089.JPG

Holy shit, babushka!

sivalletaan Valeria Surkovan elokuvassa Pagans. Babuska tarjoilee siunattujen mehiläisten tuottamaa siunattua luostarihunajaa, sellaista jota ei taajama-alueen R-kioskista saa. Pian babushka pirskottelee jo Pyhän Isän siunaamaa vettä pojantyttären huoneessa.  Ainekset yhteentörmäykselle on ladattu. Elokuva pohjautuu terrori-iskussa kuolleen Anna Jablonskajan näytelmään. Andorra-salissa ohjaaja kertoo, että elokuva on debyytti ja valmistunut valtion tukea vaille jääneenä. 

Kino Lokakuu, Andorra. 17.2 klo 15.

DSC02028.JPG
DSC02038.JPG

Luonnontiloja 3.2 - 26.5, Lapuan taidemuseo

Lapuan taidemuseo onnistuu toistuvasti tarjoilemaan vaikuttavamman kuvataide-elämyksen kuin mitä  vajaan 15 000 asukkaan kokoiselta kaupungilta odottaisi. Luonnontiloja-näyttely pysyy tiukasti aiheessaan ja avaa vahvasti tässä päivässä olevan kokonaisuuden.  Katsoja väistämättä uppoutuu Jouna Marsin pienoismaailmoihin. Sisäiset kertomukset käynnistyvät, ne jotka luuli unohtaneensa.

Raikasta ja rehevää! Tamara Piilolan maalaukset tulvivat valoa ja happea. Hengitys tasaantuu. 

DSC02036.JPG
DSC02034.JPG

lAPUAN KANKURIT JA PATINAINEN PINTA

Lapuan Kankureiden tehtaanmyymälä on koko kaupungin viimeistellyin puoti. Puodissa henkii japanilainen estetiikka. Pellava ei enää  vuosiin ole ollut nuhjua tai karkeaa. Oheistuotteista jäävät mieleen pielaveteläisen Susanna Hotarin Ruttu-kipot sekä Osmian tuottama vahvatuoksuinen Turve-nestesaippua. Tietenkin Lapua on erityinen kaupunki kuvata patinaa, kulunutta ja ajankulua. 

DSC02047.JPG

Pajakappeli

Pajakappelin päätyseinä helmikuussa 2018.

Lapuan partuunatehtaan lataamo räjähti tuntemattomasta syystä 13.4 klo 7.42. Räjähdyksessä menehtyi 40 ihmistä.


Isoäidin oppimisympäristö

oli Pielisjärven kiemuraiset tiet, kivistä kerätyt pellot, umpisiniset vedet. Vatruskoita munavoilla tarjotaan Joensuussa Päivänurmen kahviossa. Taustalla soi ulkoilmakaraoke. Vieressä istuva ilomantsilainen mies kertoo seikkaperäisesti punkin paisumisesta senttimetrin kokoon, pallien alla, ja näyttää tarkan paikan. Vaimo yhtyy puheeseen.  Haltioitumista aiheesta. Yhteisöllisyyttä. Verta. Kotona.

 

Kelvä.jpg
Kelväaita.jpg
Kelvälampi.jpg

Sänky.jpg

Reidarin

ensimmäinen koira oli nimeltään Tössi,  saksanpaimenkoiran ja porokoiran sekoitus. Tössi menetti ruokahalunsa oitis, kun Reidar lähti reissulle. Ulkomailta Reidar lähetti postikortteja koiralleen. 

 

Kirjassa

REIDAR SÄRESTÖNIEMI - Harvoin lempeä tuuli puhaltaa arktisille jängille

Lapin Yliopistokustannus, 2013

kerrotaan:

Uppoutuessaan maalaamiseen Reidar rytmikkäin liikkein vuoroin lähestyi kangasta, vuoroin etääntyi siitä, lauloi tai hyräili työskennellessään. Sävel saattoi olla vanhan kansanballadin tai uudemman laulun, körttivirren tai työväenmarssin; omatekoiset sanat virittivät tunnelmaan, joskus Reidar työnsä lomassa laulaen toisteli samaa lausetta tuntikaudet.

 

Alla Reidar Särestöniemen väriä hehkuvat teokset.